Katainen pitää kiinni perintöverotuksen kiristysaikeista
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) puolustaa perintöverotuksen tulevaa kiristystä. Perinnöt ovat yleensä aliarvostettuja verotuksessa, hän sanoi.
Katainen korosti lain lähtevän siitä, että perinnöt maksetaan käyvän arvon mukaisesti, vaikka käytäntö onkin ollut monesti toisenlainen.
Olen Kataisen kanssa samaa mieltä. Kyse on oikeudenmukaisuudesta.Suomessa on kohtalaisen korkea työn verotus, kun taas perintöjen verotus työn verotukseen nähden on matalaa. Minulla on käsitys, että perintöveroa on helppo kiertää erilaisin järjestelyin.
Palkka ansaitaan tehdystä työstä, perintö on ikään kuin lahja seuraavalle sukupolvelle. Siinä on vissi ero.
Moni vastustaa perintöveroa sillä perusteella, että perittyä omaisuutta on jo ennen verotettu. Puhutaan "moninkertaisesta" verotuksesta. Näinhän asia ei ole, sillä asiaa pitää katsoa perinnön saajan näkökulmasta. Hänelle perintö on ensikertaista tuloa.
Suomeenkin on tulossa pikkuhiljaa ns. toimeton luokka, joka tulee elämään perityllä omaisuudellaan. On parempi kannustaa ihmisiä tekemään työtä kuin lorvimaan perinnöillään. Ruotsiin on jo syntynyt joutilas yläluokka, jonka pääasiallinen elämäntehtävä on pörrätä Tukholman yöelämässä.
Ongelmallisin kohta perintöverotuksessa on yritysten ja maatilojen perimisen verotus. Toimivaa yritystä ei kannata tappaa verottamalla. Useinmiten maatilan perijät tekevät itse työtä sillä perittävällä maatilallaan.
Toisin on niiden kaupunkilaisperijöiden laita, jotka perivät maatilan tai metsää.
Ja onhan se kumma, kun perintöverotuksen taso voi riippua siitä, missä kunnassa sitä sattuu asumaan. Kyllä Katainen on oikeassa hakiessaan tasapuolisuutta perintöverotukseenkin.
Verotuksella on tuettava työn tekoa ja yritteliäisyyttä. Kaikenlaiseen veronkiertoon on puututtava lujemmin.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti