Miksi juuri il Duomolla? Milano ja Pohjois-Italia on Berlusconin tukialuetta.
Nyt en saa ystäviä, koska kirjoitan nyt suoraan niin kuin ajattelen: Joskus ihmisten tai kansakuntien on noustava vastaan.
Kyllä pahaa vastaan pitää taistella.
Barack Obama piti loistavan puheen vastaanottaessaan Nobelin rauhanpalkinnon Oslossa pari päivää sitten. Puhetta on analysoitu suomalaisissa tiedotusvälineissä harvinaisen vähän.
Pari otetta:
- Voimankäytön tarpeellisuuden tunnustaminen ei ole kyynisyyttä, vaan historian tosiasioiden tunnustamista.
- Kadotamme itsemme, jos vaarannamme ne ihanteet joiden puolustamiseksi taistelemme.
Joskus on sodittava, jotta saadaan aikaan rauha.
Tätä tosiasiaa eivät monet näytä tajuavan. Obama totesi aivan aiheellisesti, ettei Hitleriä olisi pysäytetty ilman väkivaltaa. Stalin pysäytettiin kylmän sodan avulla, uhalla.
Eilen idolini Tony Blair sanoi BBC:n haastattelussa, että Saddam Husseinin syrjäyttäminen oli oikein, koska hän oli Lähi-idän suurin turvallisuusuhka. Irakiin olisi lähdetty ilman niitä surullisen kuuluisia joukkotuhoaseitakin.
Minä en koskaan unohda niitä Irakin ensimmäisen sodan loppuvaiheita, kun Hussein kaasutti kymmeniä tuhansia kurdeja hengiltä. Moni suomalainenkin älykkö "unohti" koko asian arvostellessaan Yhdysvaltoja ja George Bush junioria.
Ja eivätkö myrkkykaasut olekaan enää joukkotuhoaseita? Ainakin ensimmäisessä maailmansodassa ne vielä olivat.
Olen aina ihmetellyt tavallisen kansan kärsivällisyytttä suhteessa diktaattoreihinsa. Stauffenberg kumppaneineen sentään yritti, mutta kukaan ei koskaan todistetusti yrittänyt tappaa Hitleriä vielä suurempia massamurhaajia Maoa tai Stalinia.
Mussolini ja Ceauşescu "teloitettiin" vasta, kun peli oli selvä.
Berlusconia vain heitettiin matkamuistolla naamaan. Loppujen lopuksi yksinvaltiaspörsissä hän on vain pikkutekijä. Kiusallinen tosin, kaikinpuolin.
4 kommenttia:
Hei KA, nyt sä putosit tässä jutussa nyt tasolle joka ei sinulle ole ominaista.
Ei Obaman kunniallista ja oikeutettua sotaa terrorismia, keskiajan maailmankuvaa ja sen pakkosyöttöä sekä ihmisen armottomuutta vastaan Afganistanissa voi mitenkään verrata tähän juttuun, jossa yksi luuseri hakkaa 72-vuotiasta seniiliä narsistia esineellä naamaan ja hampaisiin.
Muista että jokaisella täysikäisellä italiaanolla on (ja on ollut koko ajan vaaleissa) aito äänioikeus lähettää Berlusconi matkoihinsa. Kovasti tuntuu tuo ukko kuitenkin niille kelpaavan. Miksi sitten? Sitä emme sen kulttuurin ulkopuolisina tajua.
SB on Italian oma valinta. Myös hänen mediaimperiuminsa ja rahakasansa. Jätkä on osannut myydä ja Italia on ostanut. Diktaattori se mies ei ole. Onpa vaan tyyppi, joka vetoaa voimakkaasti saapasmaassa joihinkin ja joidenkin tarpeisiin. Heikot miehet? Alfa-uroon kipeät naiset?
Ja nyt tulee, hitto, sille vielä sympatiapisteitä niin kuin Vanhaselle lautakasasta!
Se Milanon idootti löi Berlusconin pahimmassa tapauksessa vielä yhdelle kaudelle.
Out
Out...
en tarkoittanutkaan verrata. Käytin Berlusconia aasinsiltana, ilmeisesti huonosti, kun lukija kokee, että vertaan häntä ihmiskunnan suurimpiin diktaattoreihin.
"Loppujen lopuksi yksinvaltiaspörsissä hän on vain pikkutekijä. Kiusallinen tosin, kaikinpuolin."
Yllä olevat loppulauseet kertovat kyllä, mitä ajattelen Berlusconista.
Muille lukijoille, jättäkää mielestänne koko il Duomo ja Berlusconi, kun luette blogikirjoitustani. Ettei tule väärinkäsityksiä.
Kyllähän sinänsä tämä matkamuistoepisodi on raflaava uutiseksi.
Kokonaiskuvasi voin hyväksyä, tietenkin.
Obaman puhuessa minulle tuli taas mieleen, kuinka Suomi vain puhuu "sinkkiarkuista" jotka Afganistanista tulevat, vaikka kyllä ne on ihan muiden maiden poikia niissä arkuissa.
Mielestäni Suomen pitäisi todellakin tulla, ja kokonaan pois, viimeistä miestä myöten, Afganistanista, kun osallistuminen kansainväliseen vastuunkantoon on meille noin vaikeaa.
Antaa jenkkien ja brittien hoitaa asiat siellä, koska ne sen kokevat oikeaksi ja välttämättömäksi. Ja svedujen, ja juuttien ja mitä siellä vielä on...eestiläisten!
Laitetaan me vaan rauhanmerkki puvuntakkiin ja pää pensaaseen. Ja nyrpistellään täältä maailman sivulaidalta nenää jenkeille, kuinka ne ei vieläkään tajua tulla sieltä pois, vaikka niitä lahjottiin Nobelilla...Itse asiassa Obama ei ole ollut kovin otettu koko palkinnosta. Tietänee koko Nobelin hänen kohdallaan suoraksi lobbausyritykseksi. Mutta Obama pysyy realistina. I like that President. Tosin oli kyllä edellinenkin mainettaan parempi.
Out
Obama on rauhanpalkintonsa ansainnut.
Saddam Hussein piti erottaa vallankahvasta, jos ei muuten niin väkisin.
Afganistanissa on muiden maiden avulla saatava talebanit pois sortamasta tyttöjä ja naisia.
Kansanedustajilla ja valtion johdossa olevilla henkilöillä on oltava hyvä moraali ja eettiset arvot kunnossa.
Lähetä kommentti