Gianluca Beccari
HS 26.11.Pappi: Koirallakin on sielu
Eläinten joulusiunauksen Senaatintorilla suorittava isä Kalevi uskoo, että koiralla on sielu on, mutta se on karkeampi kuin ihmisen sielu.
En ole teologi, en ole perehtynyt syvällisesti teologiaan, mutta ihmettelen isä Kalevin tulkintaa. Koira on eläin - voiko eläimellä olla sielu?
Isä Kalevi pohdiskelee samoja asioita kuin minä. Blogini tunnuksena on Enkeliporsas, mikä viittaisi siihen, että uskon, että eläimillä voisi olla sielu. Blogini motto on: "Jos eläimillä olisi taivas, pistäisin porsaat jonotuslistan kärkeen. Karjuista ei ole niin väliä."
Huomatkaa lauseen alku, jos.
Hindut uskovat sielunvaellukseen. Sielu voi heidän käsityksensä mukaan olla myös eläimessä. Hindulaisuus on sikälikin mielenkiintoinen uskonto, että uskontoon kuuluu monia, monia persoonallisia jumalia. He eivät usko hyvän ja pahan väliseen jatkuvaan taisteluun kuten me teemme.
Olen huomannut, että meilläkin ollaan siirtymässä omiin, persoonallisiin uskon- ja jumalkäsityksiin. Moni puhuu mun uskosta ja mun jumalasta, mä uskon tähän ja tähän, mutta en usko tuohon tai tuohon ollenkaan. Kyseessä on yleinen "mä ja mä - ilmiö", siis oman persoonallisuuden ylikorostaminen. Voitaisiin oikeastaan puhua itsekkyydestä.
Islam näyttää olevan hyvin dogmaattinen uskonto, mikä tekee elämän ihmiselle helpoksi, kun sanotaan, mitä kulloinkin pitää tehdä. Me elämme moniarvoisessa yhteiskunnassa, mikä tekee elämän hieman vaikeammaksi. Kukaan ei ole neuvomassa, miten pitää elää. Suurta auktoriteettia ei enää ole.
Voisiko joku valistaa minua, mitä raamattu sanoo eläinten sielusta? Mitä ns. virallinen teologia sanoo asiasta?
Jos koiralla on sielu, voidaan aivan yhtä hyvin väittää, että jokaisella elollisella on sielu. Silloin kuusellakin voi olla sielu.
Sen tiedän, että kaikissa uskonnoissa kehotetaan kunnioittamaan elämää.
Tekstit
3 kommenttia:
Voin valistaa sen verran, että mitään mainitsemaasi "virallista teologiaa" ei ole olemassa. On kirkkokuntia, niillä omat teologiansa ja uskontunnustuksensa, mutta jokaisen kirkkokunnan sisällä on lukuisia tuon kirkkokunnan "oman" teologian eri tavalla selittäjiä, kuppikuntia, suuntauksia, painotuksia, yksilöitä...
Ja ihan sama juttu kaikissa maailmanuskonnoissa. Yhtä ei ole.
Kirkko on yhtä monisirpaleinen nykyään (ja on ollut ennenkin) kuin poliittiset puolueet ja liikkeet. Kirkosta ei eheyttä kannata hakea, siellä kaikki voi olla totta ja epätotta riippuen siitä kuka puhuu ja tulkitsee.
Mutta eikö se niin ole kaikessa muussakin? Meillä on vain kaiken suhteellisuus, sumu ja epävarmuus: ihmisen osa.
Itse kuulun kirkkoon nykyään ihan piruuttani. Kun kaikki eroavat, kuka milläkin perusteella, minä kuulun vaikka olisin viimeinen, koska on kiva olla erilainen nuori, vastarannan kiiski. Hyväksyn jos joku eroaa kirkosta kirkollisveron vuoksi, mutta tunnen tiettyä häpiää, jos joku eroaa sen vuoksi että joku pappi jossakin sanoi niin ja niin. Niin iso papin rooli kuuluu menneille vuosisadoille. Kirkko on laitos. Laitoksia tarvitaan. Ne työllistävät ihmisiä ja antavat puuhaa.
Mutta entä se koiran sielu? Sitä ei tiedä paavikaan. Entä ihmisen sielu? Ei tiedä paavi siitäkään.
Uskontoon kuuluu mielestäni rento ote, no funda man, no. Uskonto on aina arvailua ja ihmisen luovuuden yksi ilmentymä.
Jumalan kanssa on sitten kokonaan eri asia. Jos Jumala on, on se tässä kosmoksessa aivan varmasti ainoa olio, jonka kanssa ei kannata alkaa pelleilemään ja jota kannattaa pelätä. Niin minä ainakin. Jumala ei ole kaveri. Se tekee mitä haluaa ilman että meillä on siihen nokan koputtamista.
Out
Kommentoin vielä vähän omaa äskeistäni, vaikkakin oman tekstin kommentoiminen toisen ihmisen blogisivulla on aika säälittävää, kun kukaan muu ei ole keskustelussa. Get a life Out!
Mutta silti. Sanoin että ihmisen osa on epävarmuus ja sumu. Näin on ja ihan näin ei ole. Meillä on tiede.
Se selittää parhaiten, missä me elämme. Eli jos haluaa vastauksia tästä maailmasta, on tiede se joka yrittää vastata, uskonto, taide ja fil. ovat omalla sivuraiteellaan kyllä mukana.
Pitkään tieteen rajana pidettiin käsitystä että se kykenee kyllä kuvailemaan, mistä kosmos on rakentunut, mutta ei sitä, m i k s i. Tämä on vanhentunut käsitys.
Fysiikka on jo hyvin lähellä vastauksia miksi-kysymyksiin. Jos se kykenee osoittamaan, miksi kosmos sai alkunsa: miksi aine ja aika ja energia reagoivat ja syntyivät, ei tarvita enää mitään yliluonnollista liikuttajaa vastamaan kysymykseen miksi me olemme olemassa. Fysiikka vastaa kyllä, jos uskaltaa ottaa vastauksia vastaan.
Suosittelen professori Kari Enqvistin ja Esko Valtaojan teoksia tässä asiassa.
Entä se koiran sielu? Koko sana sielu on vanhaa juutalaista alkuperää:he jakoivat ihmisen kolmeen osaan, ruumiiseen, henkeen ja sieluun. Sielu on siis semantiikkaa ja verbaliikkaa, runouttakin tietyssä mielessä, ei mikään suure, minkä olemassaolon oli edes mikään todellinen kysymys.
Jos maailma kiinnostaa suosittelen aina fysiikkaa ja kosmologiaa. Niissä on "kovimmat" jutut - suoraan peruskysymysten äärelle. Uskonto ja filosofia, niin tärkeitä kuin ovatkin, ovat enemminkin hienoja kielipelejä.
Se mitä sanoin Jumalasta onkin mielestäni lähempänä fysiikan kuin uskonnon kysymyksiä. Jumalan totaalisuus ja suvereeniteetti muistuttaa enemmän kosmo- kuin teologiaa.
Out
Out...
"Kommentoin vielä vähän omaa äskeistäni, vaikkakin oman tekstin kommentoiminen toisen ihmisen blogisivulla on aika säälittävää, kun kukaan muu ei ole keskustelussa. Get a life Out!"
Enpä nyt ihan noin sanoisi.
Pistit aika monipolvisen vastauksen siitä yksinkertaisesta kysymyksestä, onko koiralla sielu.
Itse kysymys oli varmaan hölmö. Kuka sitä varmasti tietää...
Pikkuveljeni on monesti sanonut minulle, että "Kaikka, sinä puuhastelet vain arjessa, syvenny".
Totuus on se, että ei oikein aika riitä. Perhettä ja luokkaa ja sun muuta pitää pyörittää.
Tässä sitä sitten ollaan.
Lähetä kommentti