"Olen juristien eniten vainoama ihminen historiassa", Silvio Berlusconi.
Enemmistö italialaisista pitää oikeana perustuslakituomioistuimen äskeistä päätöstä riistää pääministeri Silvio Berlusconilta syytesuoja. Valtaosa ei kuitenkaan halua lyhentää Berlusconin kautta, käy ilmi tuoreista mielipidekyselyistä.
Berlusconilla ei ole aikeita erota, hän toteaa olevansa Italian historian paras johtaja.
Ei Italian johtajien taso ole koskaan ollut päätä huimaavan korkea, mutta aika tulee rankkaamaan Berlusconin yhdeksi Italian huonoimmista johtajista.
Italialaisten selvä enemmistö vastustaa Berlusconin syytesuojaa, mutta he eivät halua Berlusconin kauden leikkaamista, mikä tuntuu erittäin kummalliselta. Ajatellaanpa, jos Berlusconi joutuu oikeuteen vaikkapa vakavasta korruptiosta ja tuomitaan, silloin Italiaa johtaisi rikollinen. Joudumme kärsimään tätä onnettoman irvokasta näytelmää aina vuoteen 2013.
Italialaisia hävettää ja he ovat alkaneet pohtia tosissaan, mitä muut ajattelevat heistä. Syytä onkin.
Huvittava piirrre on, että Berlusconi ei ainakaan voi syyttää mediaa ajojahdista, koska hän omistaa valtaosan italialaisesta mediasta. Meillä on toisin. Kun poliitikot joutuvat ongelmiin, aletaan syyttää mediaa ajojahdista. Berlusconin on löydettävä se jahtiporukka muualta, juristit.
Sanotaan, että kansa ansaitsee johtajansa, mutta minä säälin Italian kansaa. Kyllä he ansaitsevat parempaa.
3 kommenttia:
Huvittava piirrre on, että Berlusconi ei ainakaan voi syyttää mediaa ajojahdista, koska hän omistaa valtaosan italialaisesta mediasta. Meillä on toisin. Kun poliitikot joutuvat ongelmiin, aletaan syyttää mediaa ajojahdista. Berlusconin on löydettävä se jahtiporukka muualta, juristit.
Ha! Enpä tullut ajatelleeksi.
Milloin Italiaa on sitten johtanut jokin merkittävä arvojohtaja?
Ei tule mieleen heti. Kähmintää, kabinetteja, eurokommunisteja, opportunismia, Mussolinia....
Italian panos Euroopan poliittiseen historiaan ja maailmanyhteisön rakentamiseen voidaan tiivistää nykypenskojen mieliaforismiin: Ihan sama.
OUT
Berlusconi on paras!
Lähetä kommentti