keskiviikkona 11. helmikuuta 2009

Onko Timo T.A. Mikkosen huomiokyky heikentynyt?

HS 11.2.

Mediapersoona Timo T.A. Mikkonen arvelee Suomesta löytyvän vähemmän kauniita naisia kuin ennen.

"Nykymissien nimiä ei moni edes muista. Kun suomalaista naiskauneutta ajatellaan, totuus on, että elintason kasvu näkyy, toteaa Mikkonen."

Ei pidä paikkaansa. Kauniita naisia näkyy katukuvassa enemmän kuin ennen.

Syitä Mikkosen "havantoihin" voi olla useita. Hän ei liiku kaupungilla kuin nuorena miehenä. Kun pysyy kotona, kauniita naisia ei näy. Eivät he soita ovikelloa ja hyppää Mikkosen syliin.

Vanhan miehen huomiokyky ei ole enää yhtä terävä kuin nuorena, eikä vanhan miehen tutka etsi katsellaan kauniita naisia kuin nuoren.

Sille Mikkonenkaan ei voi mitään, että muisti heikkenee iän myötä, ja missien nimet unohtuvat helposti. On yleisesti todettu asia, että miehen muisti alkaa heiketä hiljalleen, kun hän täyttää neljäkymmentä vuotta. Mikkonen täyttää kesäkuussa jo 63 vuotta.

Nykynaiset huolehtivat paremmin ulkonäöstään kuin ennen. He pukeutuvat paremmin. Naisten hampaiden kunto on aivan eri luokkaa kuin omassa nuoruudessani. Moni nainen osallistuu painonvartijoiden ohjelmiin ja käy ladylinejumpissa. Tökeröt meikit ovat harvinaisia.

Nykynaiset, esim. opettajattaret, kokevat suorastaan paineita ulkonäkönsä suhteen.

Toista oli omassa nuoruudessani 1970-luvulla. Naiset peittivät kauneutensa kaikenmaalman löysiin farkkuihin, tiukkoihin villapaitoihin, maihareihin ja palestiinalaishuiveihin. Naisen säärtä ei nähnyt juuri koskaan, rintoja ei korostettu ollenkaan.

Muistan, kun kerran Bottalle erehtyi kaunis tyttö tulemaan minihameessa niin, että pikkupöksyt vilkkuivat. Muut tiedostavat opiskelijatytöt suorastaan ylenkatsoivat häntä, ja pojat joutuivat shokkiin. Eivät kehdanneet edes vahdata tyttöä. Kukaan ei hakenut häntä tanssiin, yksin sai tyttöparka pyörähdellä. Mikä lie sihteeriopiston opiskelijatar, ajatteli moni.

Nykyään on aivan upeaa istuskella keskustan kahviloissa tai Esplanadin penkeillä ja ihailla ohivirtaavaa naiskauneutta.

Siinä Mikkonen on oikeassa, että missikisoja ei enää arvosteta. Se vain korostaa nykynaisten älykkyyttä, on muitakin tapoja nousta pinnalle kuin kekkuloida aivottomana koko kansan edessä pikkubikineissä.

Minä vielä muistan: nykynaiset vs. 1970-luvun naiset 6-0.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mielipidekoneestani tulee seuraava kommentti: myös nykynaiset peittävät usein (ei aina) kauneutensa kokonaan, vaikka koulutus, verbaliikka, tukka, vaatteet ja saapikkaat ovat kohdallaan....

...nimittäin mikään ei kätke niin tehokkaasti ihmisen kauneutta ja elinvoimaa
(= myös seksikkyys) kuin hymyttömyys, innottomuus, turhanpäiväinen tiedostaminen ja moralismi ja omien useimmiten hienojen naisen muotojen vahtiminen/vähättely/ikuinen puritaaninen ruoasta ja juomasta kieltäytyminen.

"Nauru pelastaa maailman," sanon hiukan f.dostojevskia mixaten.

Out

enkeliporsas kirjoitti...

Out...

Olet ilmeinen romantikko...Mikkosen naiskäsityksestä naisen sisäiseen kauneuteen..

Tietenkin olet oikeassa.

Lähetä kommentti